Mansesteri!

Joulukuun ensimmäinen viikonloppu ei ollut ehkä kaikista paras hetki ottaa breikkiä ja suunnata Manchesteriin, mutta viimeinenkin essee sai odottaa hetken, kun Sonja ja Iida suuntasivat Manchesteriin! Megabussilla aamuvarhain pohjoiseen ja Mansessa vastassa oli ihana, kylmä sade. Aivan järkyttävän huono sää. Ollaan Bristolissa totuttu ehkä vähän liian hyvään säähän, koska täällä ei aivan hirveästi ole toistaiseksi satanut, mutta Mansessa Converset kastuivat mukavan nopeasti...

Manchester on aika omituinen kaupunki. Siellä on vanhoja, ööö.. viktoriaanisia(?) rakennuksia perusenglantilaiseen tapaan, naapurissa heti teollistumisen aikaisia vanhoja, kamalia tehtaita ja seuraava talo taas on todella moderni, symmetrisesti suunniteltu loft-asuntokompleksi. Hyvin jännittävää. Ja nopeasti silmiin osui myös puiden puute, niitä kun ei tuntunut olevan missään.

Näin joulun alla kaupungin keskusta oli täynnä joulukojuja, mikä olisi tosiaan tuonut joulun tunnelmaa, jos sitä harmautta, räntää ja kylmyyttä ei lasketa. Alan pikkuhiljaa uskoa mun kaverin selittelyjä siitä, että kostea kylmyys on pahempaa kuin meidän suomalainen kylmyys. Mutta nähtiinpä tuolla myös ensilumi/-räntä!

Mietittiin Iidan kanssa, että mitä tehä tollasessa kaupungissa turistina, missä ei sinänsä ole mitään eiffeltornia tai vapaudenpatsasta, sellaista must see -kohdetta. Futisfanit tietävät mitä Manchesterissa pitää tehdä, mutta me päädyttiin kävelemään lähinnä ympäri sitä kaupungin osaa, minkä arvelen olleen keskusta. Toisin sanoen shoppailtiin aiiiika lailla.

Koko reissun idea kuitenkin oli Coldplayn keikka, joka oli taas jälleen kerran mieletön. Ovella saatiin käteen rannekkeet, joita kaikki tutkivat ja ihmettelivät, mutta kukaan ei tuntunut saavan selvää, miten ne sai päälle. Noh, keikan alkaessa sekin sitten selvisi ja huh huh, let me tell you, that was one hell of a show! Rannekkeet olivat ilmeisesti radio-ohjattavia ja vilkkuivat seuraavaan tyyliin:

Itse settilista ei ollut ihan mun lemppari, siinä oli Viva la Vidalta ja Mylo Xylotolta sellasia hitaita, laahustavia biisejä, joista en niinkään välitä, mutta oooh boy, hieno show joka tapauksessa. Ainoa harmistus oli se, että brittiyleisö ei vastaa suomalaista. Kaikki koskaan Coldplaytä kuunnelleet varmaan tietävät, että Fix You ja Viva la Vida ovat suosituimpia biisejä, joiden aikana pitää riehua ja fiilistellä (okei, ei Fix Youn aikana mut you know), mutta ei. Nää britit kaivaa taskustaan puhelimet ja kamerat, ja nauhottavat shown.. Krhm. Noh, me riehuttiin Iidan kanssa sitäkin enemmän.

Seuraavana päivänä olikin sitten jalat niin turvoksissa, että päädyin ostamaan liian isot kengät, jotka piti lopulta käydä vaihtamassa Bristolissa pienempiin. Tarkoitus oli oikeastaan tehdä jouluostoksia, mutta tulin siihen tulokseen, että HMV:n levyt on halvempia netissä kuin kaupassa. Ja nettikaupat on muutenkin pelastus joulushoppailijalle, joka vihaa hikoilua ja miljoonia ihmisiä pienessä paikassa! ;)

Shoppailun jälkeen turisteiltiin ja otettiin pari kierrosta Manchester Wheelissä, suuressa maailmanpyörässä keskellä kaupunkia. Välillä on oikeastaan ihan hauskaa olla ulkomainen turisti ;) Ostin pari postikorttia Manchester Cathedralista, ja siellä setä pahoitteli, ettei heillä ole espanjankielistä esitettä. Kerroin sitten, että ollaan Suomessa, minkä jälkeen se innostui ja kertoi, että heillä oli suomalainen harjoittelija tänä vuonna ja heillä on yhteistyöseurakunta Suomessa. Kaupungin nimi ei kuitenkaan muistunut heti mieleen ja hän lähetti meidät kiertämään kirkkoa siksi aikaa, kun itse etsi sen kaupungin nimeä. Ja se kaupunki oli Tampere, yllätys yllätys.

Megabus oli iloisesti 1,5 tuntia myöhässä paluumatkalla, ja seuraavana päivänä oli hauskaa jatkaa esseetä, mutta niin se vaan on, boys and girls, hienon viikonlopun jälkeen sain kuitenkin tehtyä ihan hyvän esseenkin vielä :)