torstai, 6. lokakuuta 2011

Bare

Tiedatteko, mika on ihanampaa, kuin herata pitkan illan jalkeen yhdeksan luennolle? No se, etta istuu bussissa 70 minuuttia, eika silti ehdi luennolle. Ja seuraava luento alkaa 3 tunnin paasta. Sillon tietaa, etta on vasynyt, kun ei jaksa lahtea kirjastosta pois hakeakseen kofeiinipitoista juomaa.

Blogia jaksaa sentaan paivittaa - kuvattomana tosin, pahoittelen. Jumituttiin eilen Nooran ja Marinan kanssa keittioon keskustelemaan alastomuudesta. Oon miettinyt tata maailman luonnollisinta asiaa muutamaan otteeseen sen jalkeen, kun liityin salille ja siella on pitanyt vaihtaa vaatteita.

Mun mielesta suomalaisen kulttuurin parhaita puolia on luonnollisuus. Yleensa kenellakaan ei ole mitaan ongelmaa heittaytya aatamin asuun oman sukupuolensa edustajien edessa esimerkiksi saunassa tai uimahallissa, eika esim. kotibileissa unisex-saunaa pideta mitenkaan seksuaalisena tapahtumana. Alastomuus on vain niin luonnollista, siihen on kasvettu.

Salilla tulee valilla miettineeksi, etta missa sita oikein vain vaihtaisi vaatteensa. Pukuhuoneessa on pukukopit ja suihkut seka kopissa etta ilman. Salia mulle esitellyt nainen sanoi, etta voi itse valita, kayttaako kopillisia suihkuja vai ei - han itse kuulemma on niin ujo, etta suihkuttelee kopissa. Mulla kavi vahan hanta saaliksi - miten lahemmas kuusikymppinen nainenkaan ei voi olla sujut oman alastomuutensa kanssa.

Ma asun niin lahella salia, etten jaksa sinne jaada suihkuun. Joskus menen sinne kuitenkin suoraan koulusta, jolloin pitaa vaihtaa esim. tavallisista rintsikoista urheiluliiveihin. Silloin olen pysahtynyt miettimaan, etta mitas nyt. Vaikka mun muodot muistuttavatkin pienta muumia, ei mua haittaa vaihtaa vaatteita muiden edessa - naisiahan tassa kaikki ollaan. Kysymys kuitenkin kuuluu, etta haittaako se naita muita?

Englantilaiseen kulttuuriin alastomuus ei jotenkin istu. Meilla Suomi-kommuunissa heilutaan (tai ainakin ma ja Noora) puoli alasti miten sattuu, mutta esimerkiksi Nooran poikaystava oli kuulemma ollut huolissaan, etta voiko han nyt menna pelkissa kalsareisssa vessaan. Nooran huoneen ja vessan valissa on noin kaksi metria.

Mulla on teoria, jonka mukaan britit pukeutuvat puolialasti yoelamaan ja joskus muuallekin sen takia, etta heidat on koko elamansa alkupuoliskon ajan vuorattu koulupukuihin, ja nyt aikuisemmalla ialla pitaa nayttaa mahdollisimman paljon ihoa, jotta erottuu. Meille suomalaisille toi on ollut iso juttu, musta ei vielakaan tunnu luonnolliselta lahtea minihame paalla ulos ilman sukkahousuja.

Tosta ei siis kuvittelisi olevan pitka matka alastomuuteen, mutta ei. Alastomuus on jotain vierasta naille ja se on lahes aina seksuaalisessa kontekstissa. Oltiin latkatreeneissa ja yksi heppu pahoitteli meille suuresti, kun joutui kulkemaan ohitsemme pyyhe paalla. Oltiin vahan, etta oo.. Big deal? Mutta kylla se on, big deal nimittain.

Mulla on myos sellainen teoria, etta suomalaiset naiset ja brittilaiset miehet sopivat yhteen siksi, etta suomineidot ovat niin luonnollisia ja brittimiehet taas ovat suomipoikiin verrattuna intohimoisempia ja tunteekkaampia. Arvostankin omassa kulttuuriperimassani juuri sita luonnollisuutta, joka meille on opetettu pienesta pitaen. Ei mulle tulisi mieleenkaan menna saunaan uimapuku paalla tai heittaa kaikkea farkuista kauluspaitaan paalle, etta voin menna vessaan. Mina kuljen kotonani reilusti sortseissa ja topissa.

Taa on jotenkin todella kieroutunut asia, tama alastomuus nimittain. Brittien ei tee pahaa kulkea puolialasti tai koskea toista, suomalainen ei kahta kertaa ajattele, meneeko saunaan alasti. Kaannapa nama kaksi tapaa toisinpain ja johan pelottaa.

Etta sellasta. Tallasia me taas ollaan pohdittu :D nyt olisi viela 1,5h ennen seminaaria, mitahan ma viela keksisin tehda, jotta voisin pakoilla Immanuel Kantia?

3 kommenttia:

  1. Mä komppaan kyllä tota sun teoriaa siitä miks suomineidot ja brittimiehet "pariutuu" keskenään - ainakin sen perusteella mitä on tullut juteltua poikaystävän kanssa :) Just hänelle intoilin kun ostin salijäsenyyden salille jossa on sauna, että pääsen ihanasti nauttimaan saunasta! Siihen poikaystävä tietysti totesi (kun tietää saunakulttuurin) "että kai tajuat et täällä salilla sun on pakko mennä pyyhe/uikkari päällä saunaan?". Joo, tajuan kyllä vaikka tekisi mieli olla kapinallinen ja mennä sinne ihan alasti :D

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä britit juuri on sinut alastomuutensa kanssa, niille alastomuus on seksuaalista niin kun sanoit. Se, että me suomalaiset voidaan olla alasti ilman seksuaalista ilmapiiriä on taas briteille jotain käsittämätöntä, mutta ei se tarkota, etteikö ne olis sinut alastomuutensa kanssa. Enemmänkin suomalaisille sauna- ja uimahallialastomuus on täysin ok, mutta 'seksuaalinen' alastomuus taas vaivaannuttavaa. Siksipä juuri haluaakin laittaa aina ne sukkikset lyhyen mekon kanssa tai napittaa paidan ylös asti, ettei tunne olevansa liikaa tyrkyllä tai tuovan itteensä esille väärällä tavalla. Meilläkin on vaan eri käsitykset siitä, mitä alastomuus on. Annan silti briteille tästä tunnustuksen, ne ei voi meidän sauna-alastomuudelle mitään :D englanti 1 suomi 0

    VastaaPoista
  3. Ääh, sori kun mun vastauksilla on kestänyt!

    Keksin taas uuden syyn, miksi suomineidot ja brittimiehet pariutuu: mulla ei ainakaan itsekunnioitus kestä antaa muiden tarjota -> tulee miehelle halvaksi :D

    Anonyymi, sulla on hyviä pointteja. Suomalaisille toi seksuaalinen alastomuus on vaikeaa, kun taas briteille arkialastomuus on. Toisaalta oon kyllä sitä mieltä, että brittien seksuaalisuus on vähän ärsyttävääkin. In your face -making out on ällöttävää ja mä oon itse niin konservatiivinen tossa määrin, että en oikein arvosta mitään yhdenillanjuttuja.

    Paidan napituksesta pitää kyllä sanoa sen verran, että täällä on ihme trendi, jossa miehet napitta pikeepaitansa ihan ylös asti, whaat. Eikö ne kuristu, mikä ihme trendi se on :D

    VastaaPoista