Ajatukseni kaukana Odessassa

Vaaleista asti olen kuunnellut melkein repeatilla Ultra Brata ja erityisesti Villiviiniä. Siinä jotenkin sellaista paluuntunnelmaa ja kaukukaipuuta, mikä tällaista kaksoiselamaa viettavalle on todella tuttua.

Ma oon tassa kaksi paivaa miettinyt kovasti tulevaisuutta ja tata hetkea. Mulla ja mun kaverilla on hyvin erikoinen suhde, silla meijan valinen huumori on jotain ihan hirvean kieroutunutta, mutta oletettavasti molemmille tosi rakasta. Ma oon yrittanyt puhua tata poikaa opiskelemaan Tallinnaan, mihin han siella kaytyaan ihastui ja siita alkoi puhe kodista ja siita, mihin paadytaan loppujen lopuksi.

Oon varmaan aiemminkin sanonut, etten ihan hirvean innoissani ole brittiyhteiskunnasta tai briteista. Olen todella tyytyvainen tamanhetkiseen elamaani (mika tietenkin on se paa-asia), mutta suunnitelmissa ei ole jaada tanne pidemmaksi aikaa enka ole katsonut kuin yhta maisteriohjelmaa tarkemmin taalla ja sekin on puoliksi Saksassa. Taman suunnitelman kuultuaan kaveri tokaisi, etta voihan olla, etta rakastun Britanniaan ja paatankin jaada tanne loppuelamakseni kaikesta huolimatta.

Tuosta kommentista lahtikin sitten kova ajatusvyory, jonka tarkoitusta en oikein itsekaan keksinyt, mutta puranpa sita tahan blogiin kuitenkin. Elama taalla Britanniassa on jotenkin jannaa. Vahan valia ajattelen onnellisena, etta hyva kun tulin, tata on kiva muistella mummona, mihinkohan seuraavaksi. Voisin hyvin tehda maisterin vaikka Norjassa, Ruotsissa tai vaikka espanjassa, mutta sen jalkeen haluan Suomeen perustamaan tasaista elamaa, jossa on verkostoja ja hirveasti tuttuja. Jotain pysyvaa siis.

Ystavanpaivana tuli tietenkin sitten mietittya suhteita ja miehia, ja mita jos oikeastikin rakastun taalla. Mulla on sellanen on-off-rakkaus yhteen kaveriin taalla, mika nousee valilla pintaan, mutta saan tyonnettya sen hyvin pois mielesta viikon tai kahden jalkeen. No nyt se nousi taas pintaan viikonloppuna, mutta tanaan pysahdyin onneksi miettimaan mahdollisen etenemisen onnistuneita seurauksia (joita ei tule, koska en aio tehda asialle mitaan). Olen aika varma, etta osaksi olen nainkin onnellinen juuri siksi, etta olen niin vapaa kuin lansimaisessa yhteiskunnassa voi olla. Musta on ihanaa kun ei ole ketaan muuta, kenelle vastata itsestaan. Vaikka usein mulla on juureton olo taalla maailmalla, on musta myos aivan ihanaa, ettei ketaan ole valittamassa jos mulla on vaatteet pitkin laittaa - niin kuin ne ovat - tai jos paperit on sekaisin tai nukun meikit silmilla (c'mon, kylla kaikilla on huonoja tapoja ;)). Ei ketaan valittamassa, jos en syo kunnolla tai kay salilla, koska ma vastaan itsestani. Ja tasta ma haluan nyt nauttia viela hetken. En missaan nimessa loppuelamaani, mutta nyt viel ainakin tan brittiajan.

Kevaalla yksi viisas vaihtari sanoi mulle, etta jos ihastuu johonkin, voi sen hyvin kertoa toiselle ja jos toinen ei tunne samalla tavalla, ei siina ole mitaan havettavaa. Sehan on vain komplimentti sille toiselle. Musta toi oli hyvin sanottu, koska etenkin sellaisista kevyista tunteista ei ole mitaan haittaa. Ja useammin sita katuu asioita, mita EI tee, kuin mita tekee. For now yritan kuitenkin olla ihastumatta saatika rakastua kehenkaan, koska en mitenkaan halua suhteeseen tai viela vakavammin jaada britteihin. sitten kun kun osaan putsata ne meikit ihan omaksi hyvaksi, sitten on valmis suhteelle. Tai siis sitten kun osaa elaa taysin onnellisena yksin ja on taysin onnellinen ihan itsekseen, sitten on valmis rakastamaan toista. How could anyone love you if you don't love yourself? Kuuluu vanha cosmopolitanin ohje jne :P

Olen myos miettinyt kovasti tata ulkomailla opiskelua. Talla hetkella lahes kaikki mun tuntemat korkeakouluopiskelijat ovat miettineet ja suurin osa myos toteuttanut vaihtovuoden tai -lukukauden. Kuvista paatellen kaikilla on hauskaa, kokemista, tekemista ja nahtavaa on hirveasti ja uusia kavereita vaikka milla mitalla. Kuitenkin se on hirvittavan erilaista tasta koko tutkinnon suorittamisesta. Vaheksymatta yhtakaan vaihto-opiskelijaa (oikeati, parempi lahtea edes hetkeksi, jotta nakokulmat vahan laajenisisvat), tama koko tutkinto tuntuu jotenkin todellisemmalta, pysyvammalta ja hitaammalta. Osaksi sen takia, ettei takaraivossa ole koko ajan tietoisuutta loppumisesta. Luettiin etiikan tunnilla juuri Hans Jonasta, joka totesi fiksusti etta elamaa voi arvostaa vain koska on tietoinen sen paattymisesta. Samalla tavalla erasmukset ottavat ehka jopa meita tutkintolaisia paremmin irti kaiken ajastaan kohteessa, koska aikaa tosiaan on niin vahan.

Vaikka ma en maltakaan odottaa, etta paasen seuraavaan maahan, oli se sitten mika tahansa, surettaa mua kovasti jo taman tutkinnon paattyminen. Mulle jaa hirvittava ikava mun suomalaisia tyttoja ja societyn porukkaa, ja varsinkin sita yhta, jonka toivottavasti saan puhuttua Tallinnaan. Mun viimeisilla pennosilla (kuvainnollisesti) oon tassa ostanut juuri lennot Glasgowiin, kahdet lennot Suomeen seka kohta ostan bussiliput Bournemouthiin. Kevaalla ollaan siis reissussa vahan valia, yritan ottaa kiinni sita erasmus-spiritia, etta otan tasta brittiajasta kaiken mahdollisen hyodyn ja nahda hirveasti, viela kun voin nain halvalla.

Okei, nyt tuli hirvittavan omituinen postaus, joka ei ole kirjoitettu mitenkaan kyyneleissa, niin kuin voisi luulla :D tiivistettyna voisi sanoa etta olen onnellinen, mutta en millaan malta paasta seuraavaan ja sita seuraavaan vaiheeseen elamassa :)

The truth about IR life

Facey B:ssä on jo hetken aikaan kiertänyt hirvittävät määrät memejä ja lähes jokaisella tuntuu olevan se oma. Paras meme, johon olen kuitenkin törmännyt, on ihan yleinen katsaus IR opiskelijoiden elämään. Soooo true!

What my family thinks I do

Yritäpä koskaan selittää vanhemmille tai pikkusiskolle jotain IR teoriaa esimerkiksi rauhan ja demokratian suhteesta (ah, mun all time favourite aihe!), menee mun juttu jatkuvasti yli hilseen. Voi ehkä johtua siitäkin, että mä en osaa selittää näitä juttuja suomeksi ehkä ihan toivotulla tavalla. Pistin pikkusiskot lukemaan mun esseetä/seminaariaihetta, ja kohta tekstit tyrkättiin tuhisten takaisin. Voin vannoa, ettei syynä ollut näiden kahden kielitaito.

What my friends think I do

No joo, monelle mun elämä varmaan kuulostaa pubissa istumiselta ja reissailulta, joltain epämääräiseltä heilumiselta, varsinkin koska asun missä asun.

What the society thinks I do

Maailmanpolitiikka, kv-suhteet jne, millä nimellä tätä alaa halutaankaan kutsua, kuulostanee ensiksi pelkältä ihmisoikeuksien ja kehityspolitiikan opiskelulta. Oh boy are they wrong!

What hard sciences think I do

Oikeiden tieteiden opiskelijat pitävät kaikkia valtiotieteiden opiskelijoita hippeinä, mutta lisäisin tohon vielä kauppislaiset, joilla etiikan opiskelu on täysin puhdasta hippeilyä. Meistä katsokaas kun tulee köyhiä ja asutaan loppuelämämme vuokrataloissa eikä ajeta citymaastureilla.

What I think I do

Hell yes, tottakai mä kuvittelen tekeväni jotain todella suurta ja mahtavaa ja tärkeää ja upeaa! Urapolku vie vähintäänkin Ban Ki-Moonin paikalle ja Nobel-palkintolistalle. Mutta itsehän tietenkin ajattelin sitä niin, että shoot for the stars, reach for the moon. Ilman tavotteita pääsee Keravalle.

What I actually do

Tekisinpä vähän enemmän tätä, mutta teoriassa tämä on täysin totta. Koko marraskuun ja puolet joulukuusta vietin kirjaimellisesti öitä kirjastossa tota kuvaakin korkeamman kirjapinon kanssa. Esimerkiksi siihen menestyksekkääseen esseeseeni käytin 17 lähdettä, ja siinäkin oli vain 2500 sanaa, eli ei paljon mitään. Tykkään alasta kokoajan enemmän, mutta nyt pitäisi vain keskittyä tähän hetkeen ja opiskeluun ja miettiä tuota toiseksi viimeistä kohtaa vähän myöhemmin. No ei, huomenna se lähtee, esseiden kirjoitus nimittäin! Onneksi ensimmäisen esseen aiheeni on tuo rakas demokratia! Mulla ja mun parhaalla brittikaverilla onkin läppä, että hän rakastaa globalisaatiota ja minä demokratiaa, ja oli keskustelu mikä tahansa, molemmat tunkevat omaa lempiaihettaan mukaan. Mutta kun demokratia vain on niin jees!

M-U-N is F-U-N

Lontoosta on nyt palattu ja pahimmasta uupumuksesta päästy yli. Aivan nappiinhan toi homma ei mennyt omalta osalta, koska putosin kärryiltä puolessa välissä, kun en ollut tarpeeksi agressiivinen. Siitä kuitenkin viis, koska tästä voi vaan nousta ylöspäin, nyt tiedän mistä research kannattaa aloittaa, mitä katsoa, miten itselle on parasta edetä, miten osallistua jne. Eli siis loppujen lopuksi mahtava kokemus!

Meidän delegaatiosta 5/6 kokemus oli ensimmäinen ja fiiliksetkin vähän sen suuntaiset. Se poika, joka oli ollut aiemmin, voittikin sitten honourable mentionin award ceremonyssä, ja on ihan fiiliksissä edelleen. Se on kyllä niin mukava poika, ihan mielettömän hyvä puhumaan julkisesti. Siinä missä hän ei ehkä ole kirjallisesti vahvimmasta päästä, on hän tositoimissa ihan älyttömän hyvä. Myös toinen porukan pojista onnistui hyvin - Tansanian edustajana hän sai kaikki suurvallat sitoutumaan resolutioniin, jossa P5 valtiot lupautuivat riisumaan ydinaseet ;) Not bad.

Tästä reissusta inspiroituneena buukkasinkin jo seuraavan MUNin huhtikuulle, ja silloin tie vie Security Counciliin, mikä on hirvittävän jännittävää, koska se on jo sitten kovempaa tasoa. Toivon syvästi, ettei minulle anneta mitään P5 maata, koska en usko olevani sillä tasolla millään muotoa. Tässä seuraavassa MUNissa etuna on tietenkin se, että englanti ei taida olla kenellekään ensimmäinen kieli. Taisin aikaisemminkin selittää, kuinka mun päässä on älytön mind block ja siinä missä suomeksi voin höpöttää ihan mitä vaan ihan mille vaan yleisölle, heti englantiin siirryttäessä menen sanattomaksi. Ja trust me, mun englannissa ei oo mitään vikaa. :D Eli mun pään sisällä täysin koko juttu. Siitä eroon pääsemiseen MUN taitaakin olla hyvä ratkaisu, sillä siellä on pakko puhua :)

Luokittelisin MUNin eräänlaiseksi politiikkanörttien larppauksen ja extremeurheilun välimuodoksi. Siinä ei missään nimessä edusteta itseä vaan omaa maata ja ainakin näin puhekammoisena veri vaan kohisee päässä ja sydän tykyttää kun nostaa sen placardin. Ja sitten tuntuu kivalta, kun on saanut sanansa sanottua ja delegaatille tulvii yhteistyöpyyntöjä. Yay. :)

Lisäksi oli tietenkin superkiva pukeutua kaikkeen hienoon ja kulkea komeiden poikien kanssa. LiMUN oli ehkä snadisti ylihypetetty, mutta kai se kaikki on itsestä kiinni. Nevertheless, odotan seuraavaa kertaa jo hirvittävästi :) Kirjoitan LiMUNista vielä yhden postauksen, kunhan saan Iidalta kuvat esimerkiksi lauantai-illan Delegate's Ballista :)

Did you say you were Saudi-Arabia? No, I'm Sonja

Komiteassa ollaan! Fiilikset ovat vahan sekavat, enka osaa oikein paattaa, onko reissu succesfull vai ei.

Nauttinut olen, vaikka keskustelu ei ole ollut kovin hedelmallinen. Olemme kiertaneet mediakehityksen ja sananvapauden kanssa pelkkaa ympyraa jo vaikka kuinka monta tuntia, ja aanessa ovat tasan samat naamat. Suomea ja ruotsia edustavat eivat ole kertaakaan lahestyneet Norjaa eli minua ja joka kerta kun yritan itse lahestya heita, he ovat liian kiireisia brittien ja jenkkien kanssa. Meidan skandinaavien yhteistyo ei ole tainnut kantautua naiden jenkkien ja espanjalaisten korviin.Myos Perun edustaja kannattaa kovinkin hanakasti Lahi-Idan arvoja.. vahan sekaisin ihmisilla nama roolit, mutta leikkiahan tama on..

Siina mielessa paiva on ollut kuitenkin onnistunut, etta olen uskaltanut puhua seka moderated caucasuksessa etta unmoderated caucasuksessa. Tama kokemus on auttanut myos ymmartamaan, kuinka hankalaa YK;n tyo on. Meitakin on taalla "vain" kuusikymmenta eli vain kolmasosa kaikista YK:n jasenista ja nytkin keskustelu kiertaa pelkkaa ympyraa, kun kaikki maat haluavat sanoa oman sanansa.

Samalla tama vahvistaa tavallaan sita fiilista, etta itse en halua tehda politiikkaa vaan tavallaan pyorittaa kaikkea politiikan takana. Enka toistaalta malta odottaa, etta paasen seuraavaan MUNiin, joka toivottavasti on vahan pienempi. Taalla vallitsee vahan turhan paljon sellainen high school -fiilis, missa suurimmat personallisuudet huutavat yhteen aaneen ja chairia kyllastyttaa ohjaaminen.

Eilen illalla oli ensimmainen social,joka oli pieni floppi, kaikkea tackya kuten poppareita ja jaahilejuomia seka vatsatanssijoita. Tanaan illalla on luvassa delegates' ball, toivottavasti se on vahan enemman viihdyttava :D Itse ajattelen sita lahinna niin, etta enemman sita tulee kaduttua poisjaamista kuin sinne menemista.

Pitaa olla viela sen verran pinnallinen, etta olen nauttinut ehka luvattoman paljon vaatetuksesta, joka on tietenkin western Business Attire ;)

Kohti LiMUNia

Terkkuja Lontoosta! Perillä ollaan ja hotellin wifissä hengaillaan ennen nukkumaanmenoa - huomennahan se kaikki siis alkaa.

Lontoossa olen siis Malli-YK-konferenssia varten, tarkemmin sanottuna London International Model United Nations conferencessä. Hurjan jännää ja pelottavaa, mutta samalla kutkuttavan mielenkiintoista! Mä itse edustan Norjaa UNESCOssa ja meitä on täällä kuudesta kaveruksesta koostuva delegaatio - suunnitelmissa on laajentaa yliopiston MUN-toimintaa aktiivisemmaksi ja viralliseksi osaksi Politics and IR societyämme ensi vuonna :)

Nyt jo on pakko myöntää, etten ole tehnyt niin paljon taustatutkimusta, kuin olisi ehkä pitänyt. Saa nähdä, mitä päivä tuo tullessaan, kun koko konsepti on mulle toistaiseksi lähes tuntematon. Koko jutun tarkoitus on kuitenkin haastaa itsensä ja oppia uutta - tavoite, joka toteutuu varmuudella.

Kaikille on varmaan Malli YK käsitteenä tuttu, ja jos ei, luulen Googlen osaavan kertoa mua paremmin. Tämä on kuitenkin niin puhdasta politiikanopiskelijoiden larppausta kuin voi olla (laitoin Faboon, että olen lähdössä larppaamaan Lontooseen ja tottakai muutamat luulivat kyseessä olevan oikea larppi.. Hups.) Asiaankuuluvat vaatteet on hankittu pienellä tuskalla, mutta kyllä näillä kledjuilla kelpaa edustaa. Totesin muuten, että mun urasuunnitelma ryhtyä diplomaatin vaimoksi kaatui eilen, kun tajusin, etten osaa silittää kauluspaitoja. Ja ennen kuin kukaan lähtee tuomitsemaan äitiäni ja minun kasvatustani, korostan, että vika on ihan oma :D En osaa pestä silmälasejanikaan. Ne ovat tarpeellisia kykyjä, joita tarvitsen kerran kahdessa vuodessa. Noh, kai ne lasit pitäis pestä vähän useammin...

Viime viikolla palautettiin Position paperit, joissa käsitellään oman maan eli minun tapauksessani Norjan kantaa konferenssin aiheisiin. Minulla aiheena ovat mediakehitys ja sananvapaus sekä koulutuksen mekaaninen turvaaminen konfliktien jälkeen. Yritin selittää tätä isälle, ja se tipahti kärryiltä ennen kuin pääsin loppuun. Ah, nyt ollaan niin jännän äärellä.

Tänään matkattiin Bristolista Lontooseen ja tänne Earls Courtin kulmille hotelliin. Bristolissa oli kiva, kirpsakka sää ja ruoho oli vihreää, mutta täällä pääkaupungissa satoi märkää lunta.. Todella kiva käppäillä huomenna balleriinoissa. Piiikkujuttuja :P

Bussissa mä lueskelin rules of procedureja ääneen ja viereisen penkin tyyppi kuuli mun jutustelut ja tuli esittäytymään: kyseessä oli sattumalta Human Rights Committeen chair, joka ystävällisesti selitti meille kaikenlaista - tosin sen jälkeen oltiin kaikki vielä enemmän päät pyörällä.

Viikonloppuna tulee olemaan siis todella tiukka aikataulu, mutta toivottavasti ehtisin jotain edes kirjottamaan, ihan omaksi muistoksi. Uskon, että tästä tulee ihan mieletön viikonloppu ja vähän lohduttaa se tieto, että mun komiteassa on todella paljon ensikertalaisia :)

Englantimomentti

Mä en oo vähään aikaan fiilistellyt Englantia, nyt olis ehkä hyvä paikka vähän naureskella. Tänään illalla suuntasin pubiin moikkaamaan kaveria, joka vastikään muutti tähän lähistölle. Pintit kourassa istuttiin juoruamassa pubin sohvalla, kun ympärille alkoi pikkuhiljaa kerääntyä äijiä ja yhtäkkiä pubi olikin täynnä kaksilahkeisia tuijottamassa intensiivisesti screeneille. Mä vähän yritin siristellä, että kukahan pelaa, mutta enpä huononäköisenä saanut selvää. Noh, perusmeininkiä. Istutaan pubissa ja satakunta miestä tuijottaa futista. Jotenkin tosi englantilaista.

Noh. Sittenpä alkoi tapahtumaan. Yhtäkkiä siellä ruudulla olikin kissa! Piti vilkaista kaksi kertaa, että häh, futistako tämä olikin. Siinä oli sitten hauska katsella kun miehet vähän hölmistyneenä tuijottivat kisua ja ne muutamat naiset, jotka pubissa olivat, päästelivät aww-ääniä. :D

Joo, että sellainen Meanwhile in England -hetki mulla. :D Tuli vähän mun siskon kissa (siskojen? en oo ihan varma, kenellä Nenen huoltajuus tällä hetkellä on, siitä on tullut pieni koko perheen lellikki), joka kuulemma tykkää saunoa. Menee saunan jälkilämpöihin onnellisena yksikseen hengaamaan. Sellanen rontti meillä.


Mä tässä myös arvon, että uskallanko ottaa lennot Suomeen touko-syyskuuksi jo nyt, vaikka koepäiviä ei ole julkaistu. Hintaa kun olisi vain 106 puntaa BA:lla! Exam period on rajattu loppuvaksi 25.5., joten teoriassa pitäisi olla jo ohi. Kuitenkin alla oli tietenkin sen small print, että joitakin kokeita saattaa olla ko. ajanjakson ulkopuolella.. Toisaalta, vaikka menolennon joutuisikin vaihtamaan, tulee se silti samanhintaiseksi kuin ottaa ne myöhemmin ja maksaa 165 puntaa.


Musta ei varmaan ihan hirveästi kuulu viikkoon, koska aikataulu on busy busy! Huomenna suuntaamme Iidan kanssa etsimään kunnon vaatetusta LiMUNiin, keskiviikkona osallistun politiikanlaitoksen (faculty, ei kai se nyt mikään laitos ole..) opettajien kokoukseen ja torstaina onkin jo lähtö itse LiMUNiin, missä aika vierähtää sunnuntaiyöhön asti. TOIVOTTAKAA onnea, meitsi on nimittäin pienissä jännityksissä. Hui! :)

Avunpyyntö pt 2

Alright, folks. London International Model United Nations lähestyy ja vaikka mun pitäisi stressata position papereista, stressaan sen sijaan vaatteista...

Itse komiteaistuntoihin mulla ei ole vielä vaatteita, mennään vasta samalla viikolla Iidan kanssa shoppailemaan niitä vaatteita (kai joku perus Primark käy, en haluu ostaa kalliilla noita vaatteita, joita en tuu ainakaan 1,5 vuoteen tarttee ton jälkeen :D). Enemmän toistaiseksi stressaavat social eventien vaatetus :D

Perjantai-iltana tiedossa on kansainväliset karkelot, joissa pukukoodina on oman kotimaansa national dress. Noh, eihän me Iidan kanssa mistään kansallispukuja tähän hätään viitsitä/ehditä hankkia, joten mennään vähän erilaisilla. Vaihtoehtona on seuraavat (siistimpinä versioina siis):

Eli siis narut ja letit vai yo-lakki, mitä sanoo blogin lukijakunta? :D Iida varmaan saa sydärin kun näkee tän tekstin, mutta kysytään nyt silti teidän mielipidettänne :D

VAI

Lauantai-ilta aiheuttaakin enemmän päänvaivaa, kun ohjelmassa on delegates' ball ja pukukoodi black tie. Google kertoo sata vastausta kyseiseen pukukoodiin ja vastaukset vaihtelevat kaikesta iltapuvusta koktailmekkoon. Eli siis kysymys kuuluu, minkä pituinen ja minkä värinen mekko black tie -pippaloissa pitää olla? Toisinsanottuna, kelpaako seuraava asu:

Mulla on pieni fiilis, että ei, mutta yritetään nyt silti! Rakastan tota mekkoa yli kaiken ja keväällä soittelin kaikki pääkaupunkiseudun Hennesit läpi löytääkseni oikean koon siskon ylppäreihin. Joten: kelpaako tämä ja jos ei, niin millasta mekkoa mun pitäis etsiä..? Pahoittelut kaunistakin kauniimmista kuvista, päivä oli liihotettu kaupungilla enkä jaksanut oikeastaan vilkaista peiliinkään enne kuvan ottoa :D